Ihmiskunnan perintö: Gillian

Kim: "Mitäh? Kukas sie oot?"
"Jenna. Entäs sie?"
"Kim."
"Miks siulla on mustat silimät?"
"Miulla on pigmenttihäiriö."
"Mikäs se on?"
"Se tarkottaa että miun silimä on väärän värinen."
"Tuntuukos se erilaiselta kuh valakonen silimä?"
"Ei kai."
"Miks siulla on semmonen pigmenttihäiriö?"
"Emmie tiiä. Samasta syyst kun miulla on musta tukka. Tai siulla ruskee."
"Mitäs se tarkottaa?"
"Emmie tiiä. Äiti kerto sen miulle."
"Sattuukos nuihin jos sie meet kirkkaaseen valloon?"
"Noh, ei kai sen enempi kun valakossiinkih silimiih."
"Hei Jenna", sanoi joku toinen tyyppi ja otti Jennaa kädestä. "Tuuhhan. Mie löysin Rayn."
"Juu. Heippa!" Jenna lähti toisen tyypin kanssa pois. Kim oli vähän ihmeissään. Hän vilkaisi sitä pientä tyyppiä hänen luokallaan. Tämä väisti hyvin tarkasti Kimin katsetta. Pienemmän tyypin nimi oli Trey.
Joku, jota Kim ei tuntenut, meni Treyn luo. Kimistä tuntui, että hän ei ollut ainakaan ykkösluokkalainen. Hän oli aika paljon isompi kuin Trey.
"Onksiul rahhaa?" Trey pelästyi vähän.
"Uh... ei."
"Onpas."
"Ei ou! Kaho nyt, miul on vaan nenäliinoja ja miun avvaimet!" Iso tyyppi otti ne häneltä ja heitti vähän matkan päähän. Kun hän oli kääntynyt poispäin Treystä, tämä lähti hakemaan tavaroitaan. Iso tyyppi kampitti hänet, mutta Trey vain kompuroi vähän, eikä kaatunut. Iso tyyppi ja ilmeisesti pari tämän kaveria hihittelivät.

...

Trey: "Huh, joo, kai... Mut emmää osaa ees lukee. Emmää oo älykäs."
Kim: "No ei haittaa. Haluuksä tulla mun kaa tonne yhteen koulun nurkkaan? Se on mukavan rauhallinen ja syrjänen paikka. Sinne ei just ikinä tuu ketään."
Trey: "No, joo!" He menivät ulos ja lähtivät kävelemään koulun metsää päin.
"hei, katos tätä." Kim poimi kävyn maasta ja heitti yhtä poikaa heidän luokallaan, joka oli menossa käpysotaa muiden poikien kanssa. Käpy osui tosi lujaa ja poika alkoi kiljua ja raivota. Kim nauroi ja he juoksivat nurkkaukseen.
"No ainaki tota oli hauska kattoo. Miten sää muuten oot niin hirveen hyvä kaikessa? Sä olit eilen liikuntatunnilla paras ja se sun esitelmäski oli tosi hyvä."
"Mun teoria on kyllä että kaikki muut on vaan niin huonoja. Emmää mun mielestä nii hyvä oo. Paitsi ehkä urheilussa, mut se ei oo mun syy. Mut mää ny ajattelin, et sää oot ihan varmana kauheen yksinäine... Suaha kiusattiin eilen ja sä sanoit ettei sulla oo sisaruksia."
"Joo... Aah, se opettajaki just sano mulle et mun pitäs hankkii joku kaveri. Aah, täähän on hyvä juttu..."
"Tiäksää muuten, kuuluksää kirkkoon?"
"Öh, kai... Ainaki mun äiti vie mut aina sunnuntaina kirkkoon. Musta se on kyllä tylsää. Mitennii?"
"No, mää en kuulu kirkkoon... Mulle ja mun veljelle pitäs opettaa täällä elämänkattomustietoo, mut ne sanoo, että pitää olla vähintään kolme oppilasta, ja nyt on vaan kaks, mää ja mun veli. Musta se on törkeetä. Mä en ainakaan haluu kuulla mitään tyhmää jumalanylistystä."
"Onneks sua ei sitte viedä kirkkoon joka sunnuntai."
"Mut siis joka sunnuntai kirkkoon? Eikö siinä mee ihan hyvää aikaa täysin hukkaan?"
"No menee, mut mun äiti pakottaa."
"uuh."
"Haluisiksää tulla mun luokse ku koulu loppuu?"
"Joo. Mut tullaanko sit takas puoli kolmeks hakeen mun veljee?"
"Joo. Ooksää täällä kävellen?" Kello soi. He lähtivät kävelemään sisälle.
"No oikeestaan mun pitäs tulla tänne bussilla, mut se on niin täynnä ettemmää viitti. Mä tulin tänne pyörällä."
"Huh. Kuinka pitkä matka sulla on?"
"Kaks ja puoli kilometriä."
"Kilometriä?"
"Ääh... öh, tota... vähän yli puoltoista mailia."

---

Ihmiskunnan perintö: Ronji

"Mä oon Mari." Ronji katsoi häntä hetken ja oli hiljaa. Marikaan ei sanonut hetkeen mitään. "Ronji on vähän hassu nimi."
Ronji katsoi alas hieman kiihtyneen oloisena. "Nyt ne tyhmät alkaa kiusaan mua vielä mun nimestäki", hän ajatteli.
Mari huomasi Ronjin reaktion. "Mut eihän se yhtään haittaa. Parempi vaan kun ei oo hirveesti muita kidejä joilla on sama nimi." Ronji oli vähän hämmentynyt, hän luuli itse käsittäneensä väärin, vaikka se oli Mari, joka oli ollut turhan kaksiselitteinen. Mari taas oli tajunnut loukanneensa Ronjia ja yritti korjata virhettään. "Sitä paitti mun mielestä se on ihan kiva nimi."
Ronji hymyili vähän, muttei nostanut katsettaan, vaan hipelöi kädessään yhtä kiiltävää ja läpinäkyvää lego-palikkaa. "Ai... ymh."
Mari katsoi lego-rakennelmaa. "Mitä tästä tulee?"
"Tommonen lentokone", Ronji vastasi ja näytti isoa laatikkoa takanaan sänkynsä alla. Hän otti laatikon pois sieltä ja antoi sen Marille.
Mari katseli laatikkoa hetken. "Huh, vau. Täähän on tarkotettu yli viistoistavuotiaille", hän sanoi ja näytti vihreää lätkää. "Mut sä oot kyllä saanu siitä jo aika paljo koottuuki. Noi ikärajat on varmaan ihan syvältä tai sit sä oot tosi hyvä legoissa."
"Tää on kyllä aika vaikee..."
"No silti." He olivat hiljaa hetkisen, jonka aikana Mari pisti pahvilaatikon syrjään. "Voinks mää auttaa siinä?"
Ronji katseli Maria hieman hämmentyneenä, koska kukaan muu lapsista ei ollut ennen halunnut auttaa häntä, vaikka hän joskus leikkikin heidän kanssaan. "Öh, joo." Hetken hiljaisuuden jälkeen Mari siirtyi istumaan Ronjin viereen. Jälleen hetken kuluttua Ronji jatkoi poimien ylös yhden kootun osan: "Onks tässä jotain vikaa?"
"Mikä siinä vois olla vialla?"
"Öh... mä oon koonnu sen kolme kertaa ja se näyttää vieläki kummalta."
Mari otti osan ja vertasi sitä ohjeessa kuvattuun palaan. "Öh..." Hän istui siinä vielä jonkin aikaa ja yritti etsiä jotain kummaa Ronjin kokoamasta osasta. "Ai joo, tossa! Mä luulen että noi neljä palasta tossa on väärät. Onks siellä jotain muita niitten tapasia palikoita?"
"Tässä on kaikki..." Ronji näytti pientä kasaa, jossa oli useita kyseiseltä neljältä palaselta näyttäviä palasia. Kaikki kasassa olevat palat näyttivät samoilta.
Mari poimi yhden palasista ja vertasi sitä ensin ohjeessa olevaan muotoon ja sitten koottuun osaan. Ronji seurasi Marin liikkeitä hyvin uteliaasti. "Mä luulen että tossa pitäs olla tämmösiä paloja. Nää näyttää mun mielestä oikeellaisilta." Mari siirsi palasen taas ohjeen viereen, jotta Ronji voisi verrata niitä.
"Joo, niin onki."
"Mä voin korjata sen."
"...Okei."